perjantai 13. tammikuuta 2012

Mediauutuudet karppaajille

Yleisön pyynnöstä tällä kertaa tulee lyhyt ja aihepiiriltään kevyt teksti.

Vajaa pari viikkoa sitten näki päivänvalon FIT Karppaaja -lehti. Moni jännitti etukäteen lehden sisältöä. Varmasti yhtä moni totesi jälkeenpäin lehden olleen hyvä. Sivuja oli yli 80 ja tulihan ne kaikki luettua. Itselleni jutuissa ei sinänsä uutta ollut, koska olen tässä puolentoista vuoden aikana jo varsin hyvin perehtynyt aiheeseen. Tämä numero oli selkeästi suunnattu aloittelijoille ja siinä se toimi hyvin. Varsin kattavasta reseptiosiosta olen jo muutamaa testannut eivätkä ne ollenkaan hullumpia elämyksiä ole olleet.

Käsittääkseni lehti oli yhden numeron markkinakokeilu. Facebookista ja keskustelupalstoilta olen kuullut lähes pelkästään positiivista palautetta. Toivottavasti moni on ollut aviisiin tyytyväinen ja sitä julkaistaisiin lisää. Ainakin lehden mediakortti antaa näin ymmärtää. Kas kun ilmestyneessä lehdessä oli eri kansi. Kansi, jossa oli Helena Ahti-Hallberg. Hän on upea nainen ja ilmeisen hyvävointinen, varmasti tanssin ja myös ruuan ansiosta. Juuri sellainen, josta osa ihmisistä takuulla tykkää lukea. Minä en.

Ei minulla mitään häntä vastaan ole, mutta miksi lehdissä pitää aina haastatella julkkiksia? Tietenkin julkkisten naamat myyvät lehtiä, mutta tuntuu, että Ahti-Hallberg on ollut kymmenissä kansikuvissa viimeisen vuoden aikana. Toki se voi olla vain oma mielikuvani. Luulisi kuitenkin, että ihmisiä kiinnostaisivat enemmän tavallisten ihmisten tarinat. Toki lehdessä oli tällainenkin haastattelu, jossa Laura Lahti kertoi pudottaneensa 44 kiloa. Mieluummin olisin hänet kannessa nähnyt. Eräs Helenan kommentti jäi ihmetyttämään. Hän kertoi syövänsä pastaa silloin tällöin, mutta valkoiseen viljaan ei koske. Korjatkaa, jos olen väärässä, mutta pasta tehdään vehnäjauhoista, jotka nimenomaan ovat valkoista viljaa. No niin tai näin, lehti oli kaiken kaikkiaan hyvä ja ostamisen arvoinen.

Toinen uutuus karppaajille on TV5:n Hei me karpataan -TV-sarja. Hyvä idea. Tätä sarjaa seuraamani nettiyhteisöt odottivat pessimistisemmin kuin lehteä. Sarjan rahoitus saatiin kokonaan yhteistyökumppaneilta. Ja se näkyy erittäin läpinäkyvänä tuotesijoitteluna. Päähenkilöt tavatessaan valmentaja Jani Sievinen lappaa kaupan muovikassista heille eineksiä! Aika monen karppaajan ruokavalioon kuitenkin einekset sopivat kuin kakkakikkare boolimaljaan.

Sarjan nettisivuilla kerrotaan, miten Jokaisessa jaksossa tehdään maittava ateriakokonaisuus. Ensimmäisessä jaksossa tämä "ateriakokonaisuus" oli pohjaanpoltettu nakkimunakas. Munakkaan ja tuotesijoittelun lisäksi jaksosta ei juuri muuta mieleen jäänytkään. Sarjaa on kuitenkin tehty/tekeillä 16 jaksoa, joten kyllä se tästä vielä paranee. Pakkohan sen on, koska alku oli niin vaatimaton. En tiedä, onko sarja suunniteltu aloitteleville karppaajille tai sellaista harkitseville, mutta en usko sen sellaisena toimineen nimenomaan einesten takia. Lisäksi missään ei selitetty, mitä karppaus tarkoittaa. Noh, toimihan tuo henkilöihin tutustumisena. Eka jakso oli pettymys, mutta annan mahdollisuuden enkä tyrmää sarjaa vielä kokonaan.

Karppaaja-lehden ensimmäinen numero oli siis hyvä, TV-sarjan aloitus ei niin hyvä. Tärkeintä ei ole kuitenkaan yksittäisten jaksojen hyvyys vaan se, että tällaisia on nyt olemassa. Seuraan mielenkiinnolla jatkossakin. Kiitos Aller Media ja TV5!

maanantai 2. tammikuuta 2012

Suomalainen ruokalasku

Yleisradion taloustoimittaja (1974-2010) Seppo Konttinen on kirjoittanut kirjan nimeltään Suomalainen ruokalasku (Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2011). Kirja on varsin karu katsaus Suomen ruokamarkkinoihin tuottajasta kuluttajalle asti. Vaikka moni yrittää muuta väittää, ruoka Suomessa on kallista verrattuna muihin maihin. Kirja avaa syitä, miksi näin on. Konttisesta kirjan kannen sisäsivu kertoo, että hänen radio-ohjelmansa on tunnettu kriittisyydestään ja huolellisesti tehdystä taustatyöstä. Samaa voi sanoa kirjastakin.

Suurimpana syynä ruuan hintaan ja huonoon laatuun on kilpailun puute. Lähes kaikkien ruoka-aineiden markkinoita hallitsee pari suurta toimijaa, jotka pystyvät sanelemaan tuottajille ehdot. Asiaa ei helpota se, että vähittäiskaupassa on kaksi suurta toimijaa, S-ryhmä ja Kesko, jotka yhdessä kattavat yli 80% suomen vähittäistavarakaupasta. Suomen Lähikaupalle jää 10% osuus ja Lidlille viiden. Kirjan mukaan suuret vähittäiskauppaketjut eivät juuri neuvottele muun tuotantoketjun kanssa, vaan käytännössä sanelevat ehdot. Kilpailu on vääristynyttä.

Kaupan edustajat kertovat, miten veristä kilpailu on, mutta käytännössä kilpailusta ei näy jälkeäkään. Hinnoissa ei juuri ole eroja ja yhtä aikaa ne nousevatkin. Asiakkaat viime kädessä maksavat tietenkin myös mainokset lehdissä ja muissa medioissa. Näitä mainoksia kumpikin kauppaketju julkaisee ja paljon. Konttinen osuvasti ihmetteleekin, miksi duopolitilanteessa molempien ketjujen on jatkuvasti niin voimakkaasti markkinoitava tuotteitaan, niinkuin ihmiset eivät muuten osaisi näihin kauppoihin mennä vaan menisivät johonkin muualle, vaikka eihän Suomessa juuri muita kauppoja olekaan. Lisäksi bonuskorttijärjestelmät nielevät vuosittain satoja miljoonia euroja. Maatalous- ja rehupuolellakaan tilanne ei ole sen kummempi.

Suomeen laajentuessaan Lidl ei saanut ostettua kunnilta tontteja parhailta paikoilta, kuten S- ja K-kaupat, vaan joutui tyytymään niihin tontteihin, joita sai yksityisiltä ostettua. Kuulemma (tästä en tiedä tarkemmin, eikä kirjassakaan aiheesta ollut) eräs ruotsalainen kauppaketju tutki joskus mahdollista laajentamista Suomen markkinoille mutta luopui ajatuksesta nimenomaan tonttien saamattomuuden takia. Hyvä veli -kerhot porskuttavat.

Kirjan ulkopuolelta aiheeseen liittyen: Esimerkiksi Osuuskauppa Hämeenmaan edustajistossa on lahtelaisia edustajia 14 kappaletta. Näistä 14:sta Lahden kaupunginvaltuuston (tai -hallituksen) jäseniä on seitsemän. Miksiköhän S-ryhmälle kaavoitetaan parhaat tontit? Oletteko muuten huomanneet, että uusia kauppoja rakennettaessa S- ja K-ryhmän vastaavan kokoiset kaupat rakennetaan aina vierekkäin. Virallisen selityksen mukaan järjestely parantaa molempien myyntiä. Oikea selitys lienee, että duopolissa on parempi elää peliteorian mukaan sovussa vierekkäin kuin kilpailla hinnoilla. Lisäksi kaupunkien kaavoituselimissä lienee molempien kauppojen kannattajia.

Lihateollisuudessa on kaksi suurta, Atria ja HKScan, jotka hallitsevat yli puolta Suomen lihanjalostuksesta. Sen lisäksi on muutamia pienempiä. Meijeripuolella on yksi, Valio. Leipäteollisuudessa Fazer ja Vaasan vievät suurimman osan markkinoista. Karppaajat ovat median mukaan syynä (muun muassa) leivän vähentyneeseen menekkiin. Suuret leipomot ovat joutuneet sulkemaan tehtaitaan, mutta monella pienemmällä menee paljon paremmin. Mielestäni suunta on hyvä.

Muissa juomissa taas Hartwall ja Sinebrychoff (Hartwallin omistaa Heineken ja Sinebrychoffin Carlsberg) ovat ylitse muiden. Itse käyn hyvin vähän baareissa, mutta en muista sellaisessa käyneeni, jossa ei jomman kumman näistä olutta ja siidereitä tarjolla olisi. Tosin mikä ihme se on, ettei muista baarista mitään. Suuret panimot kustantavat ravintoloille kylmälaitteita ja muita, jotta saisivat yksinoikeuden näissä. Pienten kellaripanimoiden on mahdoton vastata tällaiseen kilpailuun.

Vasta kirjan luettuani tajusin, miten järjettömiä vientitukia Suomen valtio, eli siis veronmaksajat maksavat yrityksille. Otetaanpa esimerkkinä vaikka paljon puhuttu voi. Valio myy Suomessa voita vaikka 5 euron kilohintaan ja tietenkin tekee sillä voittoa, koska olisi hölmöä myydä tappiolla. Valioltahan ei tälläkään hetkellä ole voi loppu, sitä vain viedään muihin maihin, eniten ilmeisesti Venäjälle. Venäjällä voin hinta saattaa olla esimerkiksi 4 euroa kilolta. Eikö Valion kannattaisi siis vähentää vientiä ja lisätä kotimaan myyntiä? 

Ei kannata, koska se saa vientitukia jokaiselta viemältään voikilolta. Näin ollen, vaikka Valio veisi voita halvemmalla Venäjälle, se voi olla vientitukien ansiosta kannattavampaa kuin myydä kotimaassa. Aivan järjetöntä touhua. Miksi veronmaksajat tukevat pörssiyhtiöitä?? Sama toistuu muidenkin elintarvikkeiden kohdalla. On kannattavampaa myydä halvalla ulkomaille kuin halvalla kotimaahan. Tuet myös vääristävät kilpailua maissa, joissa vastaavia tukia ei ole käytössä, esimerkiksi Ruotsissa. Nostan hattua Peter Fazerille, joka on julkisesti vastustanut elintarviketeollisuuden tukia ja tarkoilla laskelmilla osoittanut ne kalliiksi. Esko Aho jyräsi käyttöön kalliimman mallin EU:hun liittymisen aikoihin.

Ruuan arvonlisäveron laskemisesta tiedotettiin hyvissä ajoin ennen sen voimaantuloa, taisi olla jopa jo silloin, kun alennusta vasta suunniteltiin. Elintarvikkeiden hinnat nousivat välittömästi. Näin ollen alentuneen arvonlisäveron tullessa käyttöön hintoja laskettiin veron verran, ruoka oli saman hintaista kuin vuotta aiemmin ja kauppojen kate oli lisääntynyt. Konttinen osoittaa tilastoilla paljon vastaavia yhteyksiä.

Kirjassa on lisäksi lukuisia esimerkkejä poliitikkojen tietämättömyydestä ja osallisuudesta teollisuuden tukemiseen. Lukukokemus oli yllättävän raskas ja silmiä avaava. Ei kai meillä Suomessa korruptiota ole? No, ei siitä puhuta, mutta todellisuus osoittaa toista. Vai mitä sanotte Konttisen väitteestä, että vuonna 1992 ennen kuin Suomi haki EU:n jäsenyyttä, Esko Ahon hallitus oli tilannut laajan selvityksen elintarviketalouden tilasta. Raportin sisältö oli Konttisen mukaan pöyristyttävä, joten se salattiin. Kansallisen tukipaketin loppusummaa hallitus yritti jatkuvasti todistella paljon (jopa 40%) pienemmäksi kuin se todellisuudessa olikaan. Esko Ahon hallituksen tekemiin päätöksiin Konttinen viittaa useammassakin kohdassa.

Yksi tuoreimmista (ja viattomimmista) esimerkeistä on silloisen pääministerin Matti Vanhasen vastustus Arlan "ulkomaista" maitoa kohtaan vajaa pari vuotta sitten. HOK-Elanto aikoi jatkossa myydä pääkaunpunkiseudulla (kolmessa liikkeessä) kilpailutuksen perusteella halvempaa Arlan maitoa. Itse asiassa Arla oli ollut päätoimittajana jo seitsemän vuoden ajan ja Valio vain vuoden siinä välissä. Vanhanen kuuli asiasta ja reagoi pikkulapsen tavoin. Hän ilmoitti jatkossa boikotoivansa S-ryhmää. Arlan myymä maito oli itse asiassa peräisin suomalaisilta maitotiloilta. Maitotiloilta, joille Arla jopa maksoi parempaa tuottajahintaa kuin Valio. Vapaa kilpailu my ass.

Jos suomalaisen ruokabisneksen kiemurat kiinnostavat, suosittelen lukemaan tämän kirjan. Oikeastaan se pitäisi saada kaikille pakolliseksi. Miten olisi vaikka Seitsemän veljeksen tai Kalevalan tilalle yläasteen äidinkielen tunnille. Vaikka kirjan sisällöstä vain 10% olisi faktaa, todellisuus on surullinen. Olen entistä vakuuttuneempi itsekin harrastamastani toiminnasta, jossa ruokaa mahdollisuuksien mukaan ostetaan suoraan tuottajilta. Lisäksi ne mitä saan, ostan mieluummin Lidlistä kuin S- tai K-kaupoista. Kirjoitin yllä olevat faktat ulkomuistista, joten niissä saattaa olla heittoja. Lukekaa siis kirja, josta kaikki nuo löytyvät. Sen jälkeen olkaatte surullisia, koska lintukotomme ei olekaan lintukoto.