keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Porttiteoria

Kaikkihan tietävät, että ihminen, joka kokeilee tupakkaa tai alkoholia, on kohta assan kulmalla silmät verestävinä kerjäämässä rahaa seuraavaan heroiinipiikkiin. Miedot aineet johtavat vahvempiin. No kaikkihan oikeasti tietävät myös, ettei se homma ihan suoraan näin mene. Ihmiskeho ja -mieli ovat mestareita valehtelemaan itselleen, että nyt tätä on saatava lisää. Kuka narkkari haluaa käyttää huumeita? Kuka vuosia tupakoinut haluaa jatkaa, kun se vaan on niin hyvää ja coolia?

Jos ei puhuta huumeidenkäytöstä, paha riippuvuuden aiheuttaja löytyy lähempääkin, yleensä jokaisesta keittiöstä. Tietenkin sokeri. Kenelle on joskus (usein, lähes joka kerta?) käynyt niin, että tekee mieli ottaa karkki, mutta kappas, kun menikin koko pussi. Kylläpä maistuisi pala suklaata, jahas, pitääkin mennä ostamaan uusi levy. Jos vaan ihan pikkusen maistan sun pullasta, hei mä haluun oman, tuo kolme samantien!

Kuten mistä tahansa ravintoon liittyvästä aiheesta, sokeristakin on tutkimustuloksia puolesta ja vastaan. Ehkä räikeimmin kotiinpäin vetää (ymmärrettävistä syistä) Dansukker sivuillaan. Dansukkerin mukaan sokeri on terveysvaikutteinen, koska sitä lisäämällä lapset saadaan syömään terveellisiä tuotteita. Eli ei muuta kuin dippaamaan parsakaalia sokerissa, voiko mikään olla terveellisempää. Ai niin, ehkä se parsakaali ilman sitä sokeria. Käsittämätöntä propagandaa Dansukkerilta. Aivan kuin tupakkatehtaat väittävät, ettei tupakka mitään pahaa aiheuta. Samoin panimoteollisuus väitti, ettei mainostaminen lisää kulutusta. Minkä takia liikeyritykset sitten mainostavat, jos ei siitä mitään hyötyä ole?

Keskustelin talvella Facebookissa siitä, miten ravintosuositusten päättäjät eivät yhtään kuuntele sitä, miten monen fyysinen ja henkinen olo on parantunut vähentämällä viljoja ja sokeria. Tuon kommentin jälkeen armas sukulaiseni rinnasti karppaajat narkkareihin. Eli narkkareidenkin keho vaatii lisää huumeita, niin karppaajillakin on hyvä olo ilman viljaa ja sokeria. Selkeä logiikka, eikö? No ehkä vähän vino. Tai nurinkurinen. Tai ihan perseestä. Entä jos narkkarille tuleekin vieroituksen jälkeen hyvä olo ilman huumeita? Valehteleeko keho silloinkin ja parasta olisi käydä ryöstämässä kiska ja ostaa piikki? Kyseisen logiikan mukaan kyllä.

Muinoin kun ostin karkkia, sitä meni helposti pussi yhdeltä istumalta, kun piti ottaa vain pari. Varsinkin nälkäisenä. Ja sitten oli ähky ja paha olo. En väitä, että karkin tai sokerin syönti porttiteorian mukaisesti johtaa koviin huumeisiin, mutta oman ja monen muun kokemuksen mukaan se johtaa koko ajan kasvaviin sokerimääriin, insuliinimääriin ja ylipainoon. Mutta kuten joka asiassa, poikkeuksia on. Ainakin Dansukkerin väki tekstinsä perusteella.

Ilman sokeria pärjää hienosti, jos haluaa. Ilman viljoja pärjää hienosti, jos haluaa. Meillä kotona yksi puolen kilon ruskea raakaruokosokeripussi kestää kahvinjuojien kyläilyineen varmasti yli vuoden. Joskus nälkäisenä tekee mieli karkkia, mutta koska niitäkään ei juuri kaapeista löydy, onneksi, pala tai pari tummaa suklaata vie himon pois.

Porttiteoria siis toimii sokerin osalla ainakin jollain lailla. Samalla lailla kuin huumeiden kanssa, myös makeanhimosta pääsee helposti eroon. Lakkaa käyttämästä himoa aiheuttavia ruoka-aineita. Se on helppoa, jos haluaa. Kaikki on helppoa, jos haluaa. Eri asia on, haluaako.