torstai 18. kesäkuuta 2015

Ateriaedun alkuperä

Ylen nettisivulla oli mielenkiintoinen vertailu siitä, miksi illallinen ravintolassa maksaa paljon enemmän kuin lounas. Varmasti paikkansapitäviä asioita, ei siinä mitään. Se, mikä jutussa kuitenkin suurimman huomioni herätti, oli lause: 
Verottaja tukee lounasta, koska kansanterveyden kannalta on parempi, että ihmiset syövät lounaalla terveellisesti, eivätkä puputa omia eväitä.
Lause (ja sitä kautta verottajan näkemys) sisältää vahvan oletuksen, että lounasravintoloiden tarjoamat lounaat ovat terveellisiä. Ja että omat eväät eivät sitä ole. Uskallan väittää, että omat töihin viemäni eväät ovat takuulla terveellisempiä kuin 99 lounasravintolan tarjonta sadasta. Toki olen vielä erikoistapaus, mutta mietitäänhän hetki, millaisia lounaita yleensä on tarjolla.

Moni käy lounaalla pihvillä, joka on höystetty maustevoilla ja ranskalaisilla perunoilla. Osalle maistuu pizza tai kebab, joku suosii "terveellisenä vaihtoehtona" vähärasvaista (tietenkin!) patonkia. Monessa paikassa saa nykyään lounaaksi "kotiruokaa", eli esimerkiksi kinkkukiusausta tai lihapullia, vastaavia siis, joita voisi kotonakin kuvitella tekevänsä. 

Ilmeisen usein nämäkin ruuat ovat valmiita eineksiä, jotka vain lämmitetään tarjolle. Ranskassa näyttäisi olevan erillinen merkki annoksille, jotka on tehty paikan päällä. Äkkiseltään idea vaikuttaa hyvältä, joskaan kyseisen jutun lopun perusteella ei ihan täydelliseltä.

Harvasta paikasta enää saa alusta loppuun tuoreista raaka-aineista valmistettua lounasta. Toki poikkeuksia löytyy, ja hyvä niin! Itse käyn harvoin ravintoloissa, koska rehellisesti sanottuna itse tekemäni ruoka on paljon parempaa ja terveellisempää kuin kyseiset lämmitetyt einekset.

Suomessa esimerkiksi tupakan ja karkkien hinnoissa on mukana vero, jolla valtio pyrkii vähentämään niiden kulutusta siten, että tuotteet ovat kalliimpia kuin ilman veroa. Lounasseteli ja -kortti taas toimivat toiseen suuntaan. Nyt verohallinnon pääjohtajan mukaan tuosta edusta olisi luovuttava.

Pointtini tässä tekstissä ei ole se, että tulisiko verottajan tukea lounasta vai ei. Ottamatta kyseiseen asiaan kantaa, verotuksessa olisi kyllä korjattavaa ja yksinkertaistettavaa huomattavan paljon. Vaan onko poliittista tahtoa ja uskallusta? Kyllähän verohelpotukset kivoja ovat, mutta eikö hallintomme voisi myöntää, että jokainen on itse vastuussa omista syömisistään.

Miksi ihmeessä ravintolalounas olisi terveellisempi kuin omat eväät? Joidenkin kohdalla pitää varmasti paikkansa, toiset käyvät salaatilla ja syövät terveellisesti lounasravintolassa. Mutta millaiset heidän eväänsä olisivat? Salaattia ja jotain terveellistä?

Entä henkilö, joka ottaisi evääksi lenkkimakkaran ja salaatiksi sinappia. Lähteekö hän syömään ituja ja viherpirtelöä, vai marssii lähimpään pizzeriaan vetämään kilon pitsaa? En tiedä, mutta veikkaus minulla on. Kummankin henkilön kohdalla verottaja tukee terveyssyistä tätä lounasta.

Tuttavani sanoin "Maailma muuttuu, virkamieshallinto ei."

1 kommentti:

  1. Hi, Great information! Would you please consider sharing my link to your readers? Please email me back at haileyxhailey gmail.com.

    Thanks!
    Hailey

    VastaaPoista