tiistai 22. marraskuuta 2011

Minä en karppaa

Olen viime aikoina törmännyt jos jonkinlaisiin väitteisiin, miksi karppaus on vaarallista ja tyhmää. Haluan hieman herättää ajatuksia niistä. Pari sanaa omasta ruokavaliostani. Olen syönyt vähähiilihydraattisesti reilun vuoden ja olo on sen mukainen, eli paljon parempi kuin ennen. En kai muuten näin söisikään. Ketoosissa en ole koskaan ollut, enkä ole koskaan hiilareitani laskenut. Ruokavammoihin kuuluu yliherkkyys viljoille, muista allergioista ei tietoa. Sitten väitteisiin.

1. Karppauksesta ei ole pitkäaikaista tutkimusnäyttöä. Se on totta. Suuremmat herrat vetoavat karppausta haukkuessaan pitkäaikaisten tutkimusten puuttumiseen, mutta pata kattilaa soimaa. Toivottavasti niitä tulee niin karppauksesta kuin virallisistakin suosituksista.

2. Karppaus altistaa syövälle. Kuulemma se liha. Valitettavasti tutkimusnäytöt ovat aika vähissä tätä väitettä tukemaan. Ja ne kuidut. Viljakuitujen puute syövän altistajana on jo moneen kertaan näytetty paikkansa pitämättömäksiä. Kuidun saannilla ei ole merkitystä. Toisaalta lienee sama, saako sen syövän karppauksen takia tai jonkun toisen ruokavalion takia, koska näyttää että aivan kaikki altistaa syövälle.

3. Karppaajat kaatavat leipomoita. Kas kun kaikkia suomalaisia ei ole vielä syyllistetty Nokian taantumisesta kännykkämarkkinoilla. Pitäisikö ihmisten ostaa jonkun tietyn firman tuotteita vain sen takia, kun firma on olemassa ja tuotteita on ostettu ennenkin? Tietääkseni markkinatalous normaalitilanteessa vastaa kysyntään suhteellisen pian, kuten esimerkiksi leipomot ovat tehneet. Pitääkö suosia suomalaista? Miksi, kun suomalainenkaan ei suosi suomalaisia?

4. Karppaajat nostavat lounashintoja. Mitenkäs se markkinatalous taas toimikaan. Jos haluaa vaihtaa potut kasviksiin, hyvän ravintolan merkki on, että se tehdään. Se saattaa maksaa lisää, mutta ei ole asiakkaan vika, jos ravintolat eivät tätä voi voitollisesti tehdä. Se ei missään tapauksessa ole asiakkaan syy, jos markkinataloudessa yritysten voitot pienenevät. Kannattaisikohan yritysten panostaa tuotekehitykseen? Nokia ei tehnyt tarpeeksi houkuttelevia puhelimia ja se näkyy tuloksessa. On aivan turhaa haukkua siitäkään Applen tai Samsungin puhelimen ostanutta asiakasta. Vika löytyy peilistä. Mutta ei meikäläisen peilistä, vaikka sieltä moneen asiaan vika löytyykin. Kirjoitin ravintolakäynnistäni aiemmin.

5. Karppaus on hiilihydraatiton ruokavalio. Aha. Taitaa karppaajien ruokavalio käydä varsin yksipuoleiseksi. Ai mutta niinhän se onkin, kun ei saa syödä kuin pekonia ja munaa ja hörpätä voita päälle. Valitettavasti kananmunassa ja voissakin on hiilihydraatteja, ei paljon mutta kuitenkin. Eivätkö karppaajat siis karsikaan kaikkia hiilihydraatteja vai eikö voi ja pekoni kuulukaan karppiruokavalioon? Itse ainakin syön hiilareita.

6. Karppaus on dieetti. Okei, dieetti tarkoittaa alunperin ruokavaliota, mutta suomen kielessä se yhdistyy lyhytaikaiseen, yleensä laihdutukseen liittyvään ruokavaliomuutokseen, ei pitempikestoiseen. Aivan varmasti karppaus on joillekin lyhytaikainen dieetti ja yhtä varmasti joillekin ei.

7. Karppaus on muotidieetti. Saahan sitä kai kutsua millä nimellä haluaa. Ja koska karppaus on nyt pinnalla, lienee se muotiakin. Eli tämä kai ihan pitää paikkansa.

8. Karppaus on proteiinipitoinen dieetti. Aha. Mun käsittääkseni LCHF tarkoittaa vähän hiilareita, paljon rasvaa. Ei mun syöminen ainakaan mikään proteiiniruokavalio ole. Joillain voi tietty olla. Yleisesti proteiiniruokavaliot kulkee kuitenkin eri nimillä.

9. Karppaaja vaihtaa hiilihydraatit lihaan. Aha. Itse ainakin olen vaihtanut potut ja makaronit kasviksiin.

10. Karppaajat eivät syö lainkaan viljoja, koska he välttelevät hiilihydraatteja. Itse en syö viljoja, koska saan niistä oireita. Mielelläni söisin kyllä hyvää ruisleipää, vaan en voi. Ja mieluummin jätän jonkun ruoka-aineen pois kuin kärsin maha- ja muita vaivoja sen syömisen takia. Uskoakseni aika monet jättävät viljat pois nimenomaan niiden aiheuttamien oireiden takia, ei vakaumuksen. Ja ne yleensä syövät viljoja, ketkä pystyvät. Vakaumuksen piikkiin voi laittaa sen, etten halua suuhuni esimerkiksi aspartaamilla tai natriumnitriitillä terästettyjä jalosteita, vaikka niitä turvallisiksi väitetäänkin.

11. Karppaajat syövät muita enemmän lihaa. Totta, jotkut syövät. Jotkut taas syövät yhtä paljon kuin muutkin. Jotkut taas vähemmän. Oma lihansyöntini on vuosi sitten vähentynyt puoleen jo pelkästään sen takia, etten syö päivässä kuin yhden aterian. Aikaisemmin söin kaksi ja yleensä aina oli jonkinlaista lihaa. Nyt tulee syötyä kasvisruokiakin, joka myös pienentää lihankulutusta.

12. Karppaajat syövät vain eläinrasvaa. Selvä se. Itse ainakin syön monenlaisia rasvoja. Enkä todellakaan pelkää eläimiä, varsinkaan kuolleita. 

13. Edelliseen liittyen, karppaus altistaa sydän- ja verisuonitaudeille. En ole lääkäri enkä edes tiedemies, mutta kannattaa lukea vaikka Malcolm Kendrickin Ei sittenkään kolesteroli tai Uffe Ravnskovin Kolesterolimyytti, joissa on huolellisesti perattu läpi kolesterolitutkimukset. Tai tämä norjalaistutkimus. Tai uskoa iltapäivälehtiä. Oma valinta.

14. Karppaajat ovat vihaisia. Mitähän tähän nyt sanoisi. Todennäköisesti jokaisessa työpaikassa, kaupungissa,  lätkäjengissä tai tiettyä ruokavaliota noudattavien keskuudessa on vihaisia ja iloisia, lihavia ja laihoja, yksinkertaisia ja huippuälykkäitä. Vai eikö? Itse olen joskus vihainen, joskus taas en. Nyt en esimerkiksi ole.

15. Karppaus on eettisesti kestämätöntä, koska sen hiilijalanjälki on niin iso johtuen lihansyönnistä. Lihakilon tuottaminen on selvästi hiilijalanjälkikkäämpää touhua kuin kasvis- tai viljakilon, kertoo muun muassa Ylen uutinen. Okei, karppaus, jossa syödään enemmän lihaa, tai mikä hyvänsä ruokavalio, jossa syödään enemmän lihaa, aiheuttaa isomman hiilijalanjäljen. Mutta entäs se ruokavalio, jota suuri osa ns. karppaajista noudattaa, jossa vaihdetaan viljatuotteita kasviksiin? Kasviksiin, ei lihaan. Kappas, sama taulukko kertookin, miten kasvisten hiilijalanjälki on vain kolmasosan viljan jalanjäljestä. Oma ruokahiilijalanjälkeni on siis selvästi pienempi verrattuna aikaisempaan, kun lihaa menee vähemmän, viljoja ei lainkaan ja kasviksia enemmän.

Kokonaan eri asia on, onko yksittäisen ihmisen syömisten aiheuttamalla hiilijalanjäljellä mitään merkitystä minkään kannalta. Käsittääkseni se on kärpäsenpaska valtameressä verrattuna teollisuuteen. Kaunis ajatus toki. Kuten sekin, että noukin roskan maasta, jos lähistöllä on roskis. Ei kummallakaan kuitenkaan maailmaa pelasteta, roskan keräämisellä tosin saadaan oma piha siistimmäksi.

16. Karppaajat ovat syypäitä kaikkeen. Mediaa seuraamalla siltä tosiaan vaikuttaa, joten kai se on totta. Koskahan tulee ensimmäinen otsikko tyyliin Karppaaja tappoi kaksi tai Murhaaja tunnustaa: olen kokeillut karppausta. Olen syypää moneen asiaan, mutta en kaikkeen. Ainakaan en tunnusta.

17. Karppaajat eivät syö kasviksia, hedelmiä ja marjoja. A2 Teema -ohjelmassa 15.11. Joonas Konstig kertoi olevansa karppaaja ja syövänsä mm. kasviksia ja marjoja. Seuraavassa puheenvuorossa ravitsemusterapeutti Tuula Heikkinen sanoi, miten vaarallista tuollainen on, koska siinä ei hiilihydraattipelon syödä kasviksia ja marjoja. Mm-kay. Itse syön.

18. Karppaus on vaarallista lapselle. Miten vaarallista voi olla, ettei äidin ja isin pikku kullannuppu syökään kotona makaronia, pullia, keksejä, limsoja ym., vaan syökin vihanneksia ja jopa tykkää niistä. Äkkiseltään kuulostaa ihan järkevältä. Jokainen lastaan imettävä muuten lienee potentiaalinen myrkyttäjä, koska äidinmaito sisältää tyydyttynyttä rasvaa. Ihmiset, olkaa järkeviä.

Yllä olevista kohdista voimme päätellä, että
karppaus on lyhytaikainen, yksipuoleinen, täysin hiilihydraatiton muotiruokavalio, joka pidempään jatkettuna kaataa leipomoita, nostaa ravintolahintoja, aiheuttaa suuren hiilijalanjäljen, on epäterveellistä, aiheuttaa syöpää ja tappaa sydäntauteihin. Karppaajat ovat vihaisia ja he syövät valtavasti lihaa ja proteiineja yleensäkin sekä kohtelevat lapsiaan kaltoin. Kasvikset ja marjat ovat pannassa hiilihydraattien takia. Ainoa sallittu rasva lihassa olevan läskin lisäksi on voi.
Anteeksi vain, mutta en tunnista ylläolevista väitteistä itseäni, joten en voi tehdä kuin yhden johtopäätöksen. Ystävät, tunnustan olleeni väärässä. Olen yli vuoden ajan luullut olevani karppaaja, mutta en selvästikään sellainen ole. Omasta mielestäni (ja muidenkin mielestä, jotka tietävät mitä syön), syön terveellisesti ja monipuolisesti. On se mikä hyvänsä ruokavalio, karppausta se ei selvästikään ole. En näin ollen myöskään tunne yhtään karppaajaa. Onneksi syömiseni ei ole termistöstä kiinni.

24 kommenttia:

  1. Hyvin kerätty faktaa ja fiktiota! Minäkään en sitten karppaa, vaikka luulinkin syöväni hiilihydraattitietoisesti. Jatkan myös tätä elämäntapaani.

    Tsemppiä ja kiitos hyvästä blogista!

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Taitaa arvioitu 40% tai toisen kyselyn 6% karppaajien osuudesta väestöstä olla vahvasti liioiteltuja noilla kriteereillä

    VastaaPoista
  3. tää oli loistava, hyvä blogi sulla muutenkin.

    VastaaPoista
  4. Kiitti! Minä niin tykkään kehuista :)

    VastaaPoista
  5. Hyvin kirjoitat! Ihmiset syököön mitä haluaa jos ei ole liikalihava (sitten ehkä oman terveyden vuoksi kannattaisi katsoa mitä syö)! Itse välttelen ja en välttele hiilihydraatteja riippuen päivästä/viikosta/kuukaudesta. Pakko vaan todeta että silloin kun välttelen niin olo on pirteämpi eikä niin väsynyt kuin hiilari päivinä.

    VastaaPoista
  6. Kiitos Maria! Iso askel olis, jos jokainen ottais vastuun omasta (eikä muiden) syömisestään. Pois lukien laitosruuat, joista oikeasti joku saisi ottaa vastuuta.

    Omassakin olossa huomaa selvän eron

    VastaaPoista
  7. Tuon märityksen mukaan minäkään en siis karppaa. Mutta olen sen verran kusipäinen yksilö etten suostu noihin "asiantuntijoiden" määrityksiin vaan jatkan Karppaamista ja olen siitä vielä helvetin ylpeä.

    Meillä on asiantuntemusta karppauksesta enemmän kuin koko iltapäivälehtien tähän mennessä esiintyneillä "asiantuntijoilla" yhteensä. On olemassa asiantuntijoita ja sitten meitä jotka tietävät mistä puhutaan ;)

    VastaaPoista
  8. Enpä näköjään sitten karppaa minäkään. Liki puoli vuotta jo olen ollut karppaamatta.

    VastaaPoista
  9. Ilmiannan Koltan kommentin medialle, niin saadaan uutinen, että karppaajat on änkyröitä, jotka luulee tietävänsä kaikesta kaiken. Sen lisäks ne syö epäterveellisesti vaan vittuillakseen. Ihme, ettei sellasta oo vielä ollukaan.

    Onneksi mä en karppaa, ku se on niin kamalaa

    VastaaPoista
  10. Asiallinen lista. Lööppisanomat saisivat kyllä tehdä tuon pohjalta artikkelin karppauksen myyteistä.

    VastaaPoista
  11. Sinne vaan juttuvinkkiä lähettämään :)

    Tosin luottamus ei oo korkeella jutun tasoon, vrt. nuo mun aikaisemmat kokemukset ja kirjoitukset kyseisistä julkasuista

    VastaaPoista
  12. Hei! Sulla on hieno blogi! Olen täällä käyny useammin, mutta ei ole tullut kommentoitua.
    Kiitos kommentista minun blogiin ja kyselit niistä munapötkylöistä :)
    Ne on skottimunia. Löytyy siis skottimuna nimellä mun blogista ja netistä myös.
    Mutta periaatteessa se on vaan siskonmakkarataikinaa (saa kaupasta) käärittynä munan ympärille ja paistettu.
    Todella hyvää!! lasten ehdotonta herkkua ja evääksi sopivaa!
    Hyvää loppu viikkoa tv kotiäiti

    VastaaPoista
  13. Hienoa asiaa... kuusi vuotta hiilaritietoisuutta, 20 kg kevyempänä :)

    VastaaPoista
  14. Kotiäiti, kiitos. Samat sanat, lueskeltua on tullut sunkin blogia. Kokeiluun menee kyllä munat!

    HTA Palvelut. Kiitos! Valitettavasti olet yksittäistapaus (yksi kymmenistä tuhansista), joten asiaa ei kannata tutkia enempää :)

    VastaaPoista
  15. Toppis pitää ääntä ja antaa ison käden näin hienolle plokille! Ja tosi hyvä kirjoitus :)

    VastaaPoista
  16. Kiitos Toppis! Toivottavasti jatkossakin pystyy hyviin kirjoituksiin. Ilmeisesti tämä on ollu onnistunu, ku niin paljon hyvää palautetta tullu. Täytyy ruveta jo itekin uskomaan

    VastaaPoista
  17. Tätä blogia pitää lukea lisää :)

    -Neppi-

    VastaaPoista
  18. Joo tätä kannattaa lukea ja kutsua kaikki tuttavatkin lukemaan :)

    VastaaPoista
  19. Lukemani perusteella en kyllä voisi "riemastua" asiattomista kannanotoista ja karppausta tai "low carbia" hallitusti puollustat julkisuudessa. Monelle meistä, karppauksesta innostuneille, riittää pelkstään saavutettu energisyys ja hyvänolon tunne. Maailma ympärillä saa kiehua ja kuohua, karppaus jatkuu samassa hengessä kuin sinä. terv. esko f.book

    VastaaPoista
  20. Veit jalat suustani, eli tärkeintä ainakin itelleni on se oma fiilis.

    Tosi on, että maailma ruuan ympärillä kiehuu ja kuohuu. Ite koitan teksteilläni vähän hillitä kuohuntaa ja kritisoida tyhmiä lehtiä ym.

    VastaaPoista
  21. Olen itse karpannut kohta kolme vuotta. Aloitin terveydellistä syistä ja mukava pikku sivuvaikutus oli muutaman kilon painon pudotus. Huomasin oitis, miten viralliset asiantuntijat hyökkäilivät karppausta vastaan. Näissä lausunnoissa ei avattu mitenkään, millaisesta karppaamisesta on kyse. Niinpä minäkin puhun pelkästään karppaamisesta, enkä selittele. Täällä voin toki tuoda julki, miten karppaan: ei sokeria, ei viljaa, ei riisiä, ei perunaa, ei margariineja (lihaa en ole ennenkään syönyt, kalaa pyrin syömään). Ja kaikki muu on sallittua. Ja sitä kaikkea muutahan on kaupat pullollaan! Eräs yliopiston professori ennusti ja varoitti pari vuotta sitten, että noutaja saapuu karppaajalle 3-5 vuoden kuluttua. Itse elän nyt kriittisiä aikoja. Onneksi kaikki veriarvoni ja verenpaineeni ovat ihanteellisella tasolla, mutta ymmärrän kyllä, että tämä karppaus on niin äärettömän vaarallista. Ja Itämerenkin saastuminen on kuulemma meidän karppaajien syytä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai, nyt kun muistutit niin itekin oon siinä haarukassa. Hyvää jatkoa vaan kaikille, jos tästä noutaja tulee. Ismo Alanko melkein lauloi, että Karppaus on ruma sana.

      Poista
  22. Tuo on totta, että karppauksesta ei ole pitkäaikaista tutkimusnäyttöä. Kansainvälisiä tutkimuksia läpikäytäessä on huomattu, ettei löydy tutkimustuloksia yli 2 vuotta karpanneista. Niissä tutkimustuloksissa ei ole kerrottu, mitä näiden tutkimuspotilaiden olisi pitänyt syödä. Ehkäpä lihaa, kermaa, kananmunia ja voita ja läskiä. Näitä tutkimuksia ei ole saatu kunnolla tehtyä, kun nämä tutkimushenkilöt ei ole kyenneet noudattamaan heille annettua ruokavaliota kuin vähän aikaa, osa vain muutaman kuukauden!!! Tätä ihmettelen, etteivät maamme viralliset tutkijat yhtään kiinnostu meistä karppaajista, jotka olemme karpanneet jo useita vuosia. Tutkisivat meitä ja kyselisivät, mitä me karppaajat ihan oikeasti syömme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kannata, siinähän vois selvitä jotain, minkä iso osa jo tietää :)

      Poista