maanantai 5. maaliskuuta 2012

Kauneus on syöjän silmässä

Onko ruuan ulkonäöllä väliä? Ja miksi? Katsokaa vaikka Top Chef -sarjaa, jossa ammattikokit kisailevat paineen alla tehden erilaisilla teemoilla erilaisia annoksia. Nuo kilpailuannokset ovat yleensä varsin monimutkaisia asetella lautaselle. Varsinkin, kun pitäisi muistaa levitellä kastiketippoja ympäri lautasta ja sivellä erivärisiä pyreitä ja hilloja siten, että niistä muodostuu piiloviestinä vähintäänkin Oodi makkaralle.

Onhan annoksen nätti ulkonäkö ihan kiva juttu. Mutta ainakin meikäläisen junttiesteetikon kauneuskeskuksesta nuo pleittaukset vilahtavat ohi ja lujaa. Master Chefissä tavallisten talliaisten lautaset näyttävät paljon paremmilta. Mutta onko ulkonäkö merkki ruuan laadusta? Ei ainakaan minulle. En tarvitse lautaselleni Picasson teosta, ihan samalla lailla kun en tarvitse sellaista seinällenikään. En ymmärrä miksi Picasson teoksista maksetaan miljoonia. Enkä myöskään ymmärrä miksi ruuan ulkonäköä manipuloidaan esimerkiksi väriaineilla tai kiillottamalla. Tai no joo ymmärrän sen, mutta en sitä, miksi sellaisia halutaan ostaa.

Einesruokien pakkauksissa on kuvia syötävän hyvän näköisistä annoksista. Kirjaimellisesti. Kappas vaan, että pahvi usein onkin umpinainen, eikä sisälle pääse katsomaan. Mistähän johtuu? Vai onko kuva yleensä vain tarjoiluehdotus eli ehdotus, jossa ei ilmeisesti tarvitse olla mitään yhteistä sisällön kanssa? Monestako pakkauksesta sitten paljastuukin harmaata mössöä? Väri- ja muista ulkonäköaineista huolimatta. Virallisesti umpinaisuus varmasti johtuu valonarkuudesta ja säilyvyystekijöistä. Varmasti näinkin, mutta hävettäisihän se esittää treffi-ilmoituksessa parikymppistä bodaajaa, kun todellisuudessa paketissa kurkkiikin Asko Vilenius.

Entäs hampurilaismestat, Heset ja Mäkkärit ynnä muut? Niissä on tosi herkullisen näköisiä hampurilaisannoksia. Niin, kuvissa. Jopa minäkin ymmärrän, etteivät hampparit ole kooltaan yhden suhde yhteen niihin isoihin  kuviin nähden. Mutta sitten kun tilaat sellaisen, todellisuus on taas tarua karumpaa. Ihminen pystyy toki omissa aivoissaan assosioimaan kuvan purilaisen ja tarjottimella olevan käntyn samaksi lajiksi eli hampurilaisiksi. Mutta miksi ero on niin iso? Koska mielikuvat myyvät. Isojen ja näyttävien kuvien perusteella ihmiset sen ostopäätöksen tekevät, eivätkä sen tarjottimelle saapuvan todellisen tuotteen perusteella. Valitettavasti.

Onko juusto kaunista? Mielestäni juusto näyttää juustolta, mikä on ihan hyvä juttu. Yleensä juusto on sellaista kellertävää tai vaaleaa. Ja hyvä niin. Paitsi, että juustojakin värjätään. Katsokaapa huviksenne, kun käytte juustohyllyllä tai jääkaapilla. Toki eihän kaikissa ole väriaineita, mutta osassa on. Kaksi, mihin itse olen eniten törmännyt, ovat beetakaroteeni ja annatto, jotka molemmat ovat oransseja. Beetakaroteeni on antioksidantti ja A-vitamiinin esiaste, joten sinänsä se on terveellinen yhdiste. Annatto tehdään annattopensaan hedelmän kuoresta. Annattohedelmiä syödään muutenkin. Näin ollen molemmat ovat ilmeisen hyviä tuotteita ruuanvalmistukseen. 

Mutta miksi juustoa pitää värjätä?? Olkoon juusto värjätty vaikka kullalla tai elämän eliksiirillä, en periaatteesta sellaista osta. Hihhulointia, sanoo moni. Olen samaa mieltä. Kuitenkin ihmisellä pitää olla jotain mihin uskoa ja jotain mihin ei ja minä en kertakaikkiaan usko väriaineisiin omissa ruokaostosvalinnoissani. Enkä väitä, ettenkö itse koskaan käyttäisi väriaineita. Olen esimerkiksi käyttänyt kurkumaa pelkästään värjäystarkoitukseen kukkakaalimuusissani. Epäjohdonmukaista? Ehkä jonkun mielestä. Itselleni ero on kuitenkin selvä.

Eräässä kirjoituksessani viime kesänä kirjoittelin myös omenoista ja miten osaa niistä vahataan kiillon ja säilyvyyden takaamiseksi. Mitä kiiltävämpi omena, sitä pelottavampaa se kuitenkin mielestäni on. Eräs lukija kertoi omenan säilyneen kuukausia hyllyssään. Mats-Eric Nilsson kertoi uusimmassa kirjassaan  Vaara vaanii kattilassa vieläkin pidemmistä ajoista, mikäli oikein muistan.

Vihanneslaareista pyrin nykyään poimimaan hassuimman ja epämuodostuneimman näköiset kasvikset.  Voi olla, etteivät ne muuten kenellekään kelpaisi. Toivottavasti ne kuitenkin on viljelty jossain muualla kuin Chernobylin alueella. Ihan samalta ne kuitenkin maistuvat kuin muutkin. Positiivisena puolena on, että fiilis paranee, kun voi ihastella Ruben Stillerin näköistä porkkanaa tai kuvitella Timo Soinin kasvot lantun kylkeen. Ja syödä sen.

Älkää käsittäkö väärin. Toki tykkään kauniin näköisistä ruoka-annoksista. Sellaiset syntyvät helposti hyvistä raaka-aineista. Mutta kauneuden ei pitäisi olla pääosassa ruokailussamme, varsinkaan raaka-aineissa. Ruuan laatutekijät ovat sellainen, joiden taas soisi olevan pääosassa. Lautasella annoksen ulkonäkö on, kuten sanottua, kiva juttu, mutta laadun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. En halua kritisoida kauniita lautasannoksia vaan kaupoista saatavia ulkonäkömanipuloituja tuotteita.

Sananlaskun mukaan kaikki on kaunista, kun vaan silmät tottuu. Ja niinhän se on. Miettikääpä muotia. Jotkut "huippu"ihmiset Milanossa päättävät, mikä tänä vuonna näyttää hyvältä päällä ja mikä väri on tällä hetkellä kaikkein kaunein. Erinomaisen typerää. Onkohan ensi vuonna punakaalin värin oltava sininen?

Luonto ei ole virheetön. Ilmeisesti luonnossa ei esiinny suoria viivoja lainkaan, tai ainakin hyvin vähän. Miksi kurkuille pitää olla direktiivit (okei, tää on jo poistunut), miksi tomaattien pitää olla samannäköisiä, miksi liian isot tai pienet perunat jätetään peltoon, miksi lohen lihan on oltava punaista, miksi pärjätäkseen missikisoissa naisen on oltava tietyn mittainen? Sisäisen kauneuden sanotaan olevan rumien juttu. Olkoon vain, mutta se pätee ruokaankin. Sisäisesti kaunis eli laadukas lanttu on huomattavasti parempaa kuin tyhjyyttään kiiltävä omena. 

Herätkää ulkonäkökeskeisyydestä, niin ruuan kuin muidenkin asioiden suhteen. Jokaisella on takuulla tärkeämpiäkin asioita mietittävänä. Kuten että mitä hyvää tänään syötäisiin.

4 kommenttia:

  1. Kurkkudirektiivihan siis toteutui ja on nyt poistunut kaytosta vuosi sitten. Se perustui sille, etta suoria kurkkuja voidaan helpommin pakata pakkauslaatikoihin. Direktiivin poistumisesta huolimatta kayria kurkkuja ei hyllyila nay.

    Taas tosi mielenkiintoinen kirjoitus, kiitos tasta! Mullakin jaa kylla Granny Smithin mutaattiomenat hyllyyn!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Hanna! Hyvä, kun oikasit kurkkudirektiivin. Muistelin kans, ettei se oo voimassa, mutta se siis oli joskus. Korjastin tuohon tekstiinkin sen kommentin

      Poista
  2. Oli kyllä hauska teksti!
    MUistan kun kauan odotettu mäkkäri täällä lähellä avattiin ja kuin juustohamppari oli pettymys :D

    Onneksi ei enää tarvitse haaveilla mäkkäristä...

    Hyvä teksti taas :)

    VastaaPoista
  3. Jep, näinhän se on, eli asiaa taas!

    VastaaPoista