maanantai 6. helmikuuta 2012

Hei me karpataan! Mutta miten?

Hei me karpataan on TV5:n esittämä sarja, jonka musiikki on kuin pornoelokuvissa, mutta huonompaa. Sarjaa mainostetaan, että se opettaa "karppaamaan oikein", mitä se sitten ikinä tarkoittaakaan. Karppaamiselle vain sattuu olemaan niin monta määritelmää, että "oikein" karppaaminen lienee mahdotonta. Vähän sama juttu kuin liikunnan harrastamisella. Kysykääpä ihmisiltä, mikä heidän mielestään on oikea tapa harrastaa liikuntaa ja antakaa heidän sanoa vain yksi vaihtoehto. Makuuhuoneessakin yksi tykkää höyhenestä ja toinen koko kanasta. Ei se silti tarkoita, että höyhen olisi ainoa oikea tapa.

Kirjoitin tunnelmia sarjan ensimmäisen jakson jälkeen aiemmassa tekstissäni. Tätä kirjoittaessani jaksoja on ilmestynyt viisi. Ensimmäinen jakso oli pettymys ja odotin sarjan paranevan jatkossa. No, paranihan se hieman, mutta edelleen sen anti on heikkoa. Sarjassa kuvataan ylipainoisten Annen ja Juhan laihtumista vähähiilihydraattisen ruokavalion avulla.

Päähenkilöt ovat siis kyseiset Anne ja Juha, joista Anne kirjoittaa myös blogia ohjelman sivuilla. Mukavilta tyypeiltä vaikuttavat, kuten myös lääkäri Olli ja valmentaja Jani, joka opetti Annelle ja Juhalle eräässä jaksossa vesiuintia. Kyllä, vesiuintia, vaikka vesijuoksulta se minusta näytti. Tämä ei tosin ollut Janin vika, vaan kertojan. Kokki Sami jakaa ihmisten mielipiteitä häsläämisellään. Itse en esimerkiksi ymmärrä, miten ammattikokki voi unohtaa keksitaikinasta nostatusaineet. Sami myös antaa Annelle ja Juhalle ohjeita kuin pikkulapsille. Kaiken kaikkiaan ihmiset ohjelmassa ovat viihdyttäviä tyyppejä.

Kompromisseihin sarjan tekemisessä ei varmaankaan ole tarvinnut päätyä, sillä ohjelma on tehty täysin mainostajien ehdoilla, ja se näkyy. Luultavasti ohjelma on tehty myös hyvin halvalla, koska sekin näkyy ja kuuluu (jynkkymusiikkina). Yhteistyökumppaneita on paljon ja luon pikku katsauksen syötäviin tuotteisiin.

Kokkikartano tarjoaa karppaajille vähähiilihydraattisia eineksiä. Lienee sinänsä ideana ihan okei, mutta loppujen lopuksi ne ovat kuitenkin vain eineksiä. Ja ainesosaluettelot ovat järkyttävät. Eräässä jaksossa kokattiin karjalanpaistia, eineksenä! Kyseessä on kuitenkin yksi maailman yksinkertaisimmista ruuista valmistaa, aikaa kypsymiseen toki pitää varata. Sami ja Juha sanoivat tuoreimmassa jaksossa arvostavansa aitoa ruokaa. Valitettavasti mainoseurot pitävät huolen, että aika paljon sarjassa on myös epäaitoa.

Atkins-patukat kuvataan sallittuna herkutteluna. Valmistusaineluettelon perusteella ei tee mieli maistaa. Onneksi karpatessa ei tee enää mieli makeaa ja herkuttelu erinomaisella ruualla onkin niin arkipäiväistä, ettei vanhassa merkityksessä "herkuttelua" enää tarvita.

Glucosanol estää hiilihydraattien imeytymisen. Halvempi ja takuulla terveellisempi tapa: jos et halua, että hiilihydraatit imeytyvät, älä syö niitä! Voisin kuvitella Diabetesliiton suosittelevan tätä tuotetta. Johtajansa Matti Uusitupa on sanonut, että diabeetikko voi syödä ihan mitä vain, kunhan muistaa pistää insuliinia. Lääkkeet kunniaan, kyllä elimistö kestää. 

Liposinol taas estää rasvojen imeytymistä. Näin maalaisjärjellä ajateltuna, eikö ole elimistön kannalta parempi syödä sitä, mikä elimistölle sopii ja jättää tällaiset tuotteet ostamatta? Aamupalaksi Glucosanol ja Liposinol, niin eivät imeydy hiilarit eivätkä rasvat. Nerokasta! Jos kaikki syöty ravinto ei imeydy, kuvittelisin sen johtavan helposti ylensyöntiin. Ja ylensyönti ei takuulla ole kenellekään laihduttajalle hyväksi. 

Yksi yhteistyökumppaneista on Oriola, joka mainostaa Pan-suolaansa. Kyseessä on suola, joka jättää suuhun pistävän maun. Merisuola on minun mielestäni paljon parempaa, mutta lienee makuasia ja jokainen käyttää mausteita kuten haluaa. Mukana on tottakai myös vähähiilihydraattinen leipä Karppinen. Tosi luonnollista mainostamista, kun neljän hengen pöydässä on yhtä monta pussia leipää. Karppinen muuten sisältää saman verran gluteenia kuin normaalileipä. Gluteeni lienee viljojen eniten ongelmia aiheuttava ainesosa. Kerran olen Karppista syönyt ja kohdallani toimi vanha sananlasku: Istun taikka kävelen, perse soittaa sävelen. Itselleni ei siis sovi.

Jos ruuansulatus vaivaa, Activia auttaa. Jos taas syö, kuten omalle elimistölle sopii, ei tarvita Activiaa. Tosin, jos käytät ohjelman monien yhteistyökumppaneiden tuotteita, maha toimii takuulla huonosti. Katsopa vaikka Lämpimien kuppien valmistusaineet. Jo vain tarvitaan apuja ruuansulatukseen. Ja Lämpimiä kuppeja jopa mainostetaan aitoina makuina. Blå Bandin logiikan mukaan mikä tahansa paska, mikä ei sisällä arominvahventeita, lienee aito maku.

Touch of Taste valmistaa fondeja, jotka koostuvat vedestä ja mausteista. Mihin tällaisia tarvitaan? Vettä saa hanasta (ja talvella lumesta) mausteita kaapista (ja kaupasta). Esimerkiksi riistafondi kantarellilla sisältää niin paljon sieniä ja lihaa, että kantarellit mainitaan tuoteselosteessa yhdeksäntenä ja poro (ainoa liha) yhdentenätoista. Aitoja makuja siis nämäkin. Tooosi aitoja.

Jos tarkoituksena on opettaa "karppaamaan oikein", miksi ihmeessä tällä tavalla, joka useimpien asiaan perehtyneiden mielestä on takuulla enemmän väärin kuin oikein karppaamista? No, mainosrahojen ja sitä kautta typerän ja aivan överiksi vedetyn ja teennäisen tuotesijoittelun takia. Mainostajien tuotteiden takia ohjelmaa katsoessa päällimmäiset tunteet ovat ärsytys ja epäusko, että miksi tällaista. Miksi sarjaa pitää sitten katsoa, jos se on näin huono? En tiedä, varmaan sympaattisten henkilöiden takia.

Jos karppaus ja kaikenlainen hyvinsyöminen siis kiinnostaa, nyrkkisääntönä kannattaa unohtaa ne tuotteet, joita mainostetaan. Puhtaiden raaka-aineiden katteet ovat sen verran paljon pienempiä, ettei niitä samoissa määrin kannata mainostaa. Oikeat, rehelliset ruuat eivät tarvitse prosessointia eivätkä sisällysluetteloa, tai ainakin luettelo on hyvin lyhyt. Toivottavasti ohjelma kuitenkin innostaa ihmisiä etsimään vaihtoehtoja omaan syömiseensä ja ehdottomasti ottamaan asioista selvää. Itse olen tutustunut netin kautta mainostettaviin tuotteisiin ja jatkossa osaan välttää niitä.

 Tsemppiä Annelle ja Juhalle!