keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Luomukana sanoo kot kot kot

Yle julkaisi 20.9.2011 uutisen, joka kertoo miten suuret ruokatalot Atria, HK ja Saarioinen eivät halua tuottaa luomubroileria, koska se sisältää suuremman salmonellariskin. Mielenkiintoinen väittämä, varsinkin kun HK:n omistaman Kariniemen kertoo Kysymyksiä ja vastauksia -sivullaan 8.10.2010 syynsä, miksi eivät luomubroileria tuota. Nämä luetellut syyt ovat luomun korkea hinta, korkea hiilijalanjälki ja ympäristökuormitus pitkän elinajan takia ja huonompi maku. Ainoastaan sivulauseessa on mainittu ulkoilusta mahdollisesti aiheutuva altistuminen sairauksille ja petoeläimille (samassa sivulauseessa). Kyseisen asiakaspalautevastauksen viimeinen lause kuuluu:

Tällä hetkellä kuluttaja ei valitettavasti vielä ole valmis maksamaan niin suurta premiumhintaa, jotta luomutuotanto tuottajille olisi kannattavaa.

Yllä olevan vastauksen perusteella jotenkin epäilen HK:n motiivia luomutuotantoon. HK on julkinen osakeyhtiö ja jo lain mukaan sen tehtävänä on tuottaa voittoa omistajilleen. Kuluttaja ei valitettavasti  ole vielä valmis maksamaan. Kuulostaa siltä että bisneshaluja olisi.  Jos yritys ei jotain tuotetta tee, on kyse siitä, ettei se saa tarpeeksi katetta.

Miksi pitää esittää olevansa muka huolissaan salmonellasta, jos todellisuudessa on kyse rahasta? Jos luomubroilerin kysyntä tästä lisääntyy ja kuluttajat ovat siitä valmiita maksamaan, uskotteko että HK jättäytyy kilvasta pois eettisten syiden takia. Niin minäkin uskon. Enpäs usko. Ettekä tekään.

Saarioisen imagoon äitien tekemästä ruuasta luomu sopisi kuin eines roskalavalle. Iloinen, taitava ruuanlaittaja kokkaa hymyssä suin kilteille lapsille, jotka leikkivät ulkona. Maisemassa on oma maatila, lehmiä ja luomukanoja. Vai miten iskisi kohderyhmään sama iloinen äiti, joka kanalaan mennessään desinfioituu ja pukeutuu avaruuspukuun, kun käy hakemassa liejukanan (marinoitu broileri) syötäväksi. Minun mieleeni ei vaikuta äitien tekemältä. Toisaalta muutenkin imago äitien tekemistä eineksistä ei oikein osu. Jos äidit tekee ite ruokansa, ei kai ne mitään eineksiä syö.

Atria taitaa oikesti pelätä tauteja kuten Pekka Puska kaikkea aitoa. Ylen uutisessa 18.7.2009 yritys kertoo, ettei salmonellariskin takia ottaisi luomukanoja, vaikka saisi ilmaiseksi. Tuoteturvallisuus johtaja Merja Leinon mukaan: On lähes mahdotonta ajatella, että ottaisimme sellaisen riskin, että jokin eläintauti siirtyisi teurastamon kautta meidän broileriketjuun. Niinpä, mutta lähes ei ole ihan. Katsotaan muutama vuosi eteenpäin. Kuka lyö vetoa? Jotenkin en usko Atriankaan etiikan olevan niin korkealla tasolla, ettei sitä rahalla saisi muutettua. Varsinkin, kun Eviran mielestä luomukanat eivät ole sen salmonella-alttiimpia kuin muutkaan. Sitä paitsi kuka sitä kanaa raakana syö? Muistaakseni siipikarja on opetettu ala-asteelta lähtien kypsentämään, ettei tulisi salmonellaa. Tuskin se silloinkaan oli luomua.

Jälleen Ylen mukaan 18.7.2009 luomukanalle ei ole jakelukanavia, vaikka markkinoita olisikin. Mielenkiintoista, että kuluttaja uskaltaa sitä syödä. Luulisi, että noista jutun 3000 ilmaiseksi jaetusta luomukanasta tautia löytyisi suuremmalla todennäköisyydellä kuin myyntiin kasvatetusta kanasta. Monestako luomukanasta johtuvasta salmonellatapauksesta olette kuulleet viime vuosina. En minäkään. Tai en ainakaan muista kuulleeni.

Ruotsista luomukanaa saa. Tanska on luomun edelläkävijämaa, jossa monissa ravintoloissa luomu on jo itsestäänselvyys. Lienevätkö sitten niin paljon edellä tai perässä meitä, etteivät taudit pelota. Onkohan tässä pohjimmiltaan kyse isojen elintarvikeyhtiöiden muutoshaluttomuudesta. Toisaalta muutoksen ja uusien tuotteiden luulisi olevan arkipäivää, ainakin pitäisi olla jos meinaa kilpailussa pärjätä. Enpä tiedä.

Luomubroileria kasvatetaan jo Suomessakin. Toivottavasti onnistuu ja markkinoita löytyy. Niin joo, tiedän kanan ja broilerin eron, mutta menee ne termit sekaisin käytössä, tai siis että kaikesta tulee puhuttua kanana, kuten tässäkin tekstissä. Oikeastihan kana on lintu, joka tekee munia ja broileri on syötäväksi jalostettu ötökkä.

Teksti jäi pariksi tunniksi muhimaan ja odottamaan julkaisua ja törmäsin sillä välin hauskaan sattumaan. Tai no, ei ole hauskaa olla vessassa tietämättä kumpi pää pitäisi pönttöä kohti olla, kun olo on kuin poliitikolla, eli paskaa tulee molemmista päistä. Jos joku kehtaa, voisi kysellä HK:lta, Atrialta ja Saarioiselta epidemian syistä. Onkohan se luomukana? Hauskinta olisi, jos joku näistä firmoista olisi toimittanut normaalibroileria ravintolaan ja tartunta olisi sieltä lähtöisin.

Itse en ole mikään luomun suurkuluttaja, mutta en missään nimessä vastustajakaan. Joskus ostan jotain, mutta kyllä se hinta ainakin itsellä rajoittaa, vaikka sinänsä ajatus kannatettava onkin, sanoo Jussi Tammisola mitä tahansa. Voi olla, että ostaisin enemmänkin. En tiedä. En tiedä myöskään, oliko tässä tekstissä mitään järkeä. Kunhan pohdiskelin.

5 kommenttia:

  1. Mukava kirjoitus. Kovasti odotan Pajuniemen markkinoille tuomaa luomukanaa; toivottavasti sitä saadaan tänne kehäkolmosen ulkopuolellekin. Miten muuten lienee luomukananmunien salmonellariskin laita? ;) Itse ostan kyllä mieluiten luomua...

    VastaaPoista
  2. Kiitos kehuista, niitä tarvitaan aina!

    Uudempaa tutkimustulosta en jaksanu ettiä, mut tän mukaan ei oo pelkoa salmonellasta, http://uutiset.ruokatieto.fi/WebRoot/1043198/X_Arkistoitu_uutinen_tai_tiedote.aspx?id=1094008&NewsItem=7122
    Toisaalta kypsentäessä sekin bakteeri kuolee

    VastaaPoista
  3. Olen lapseni kanssa syönyt luomumunia raakana rahkan joukossa jo kaksi vuotta. Salmonella testi näytti negatiivista :)

    VastaaPoista
  4. Faktahan tuntuu olevan, että kaikki ruoka, mikä ei oo prosessoitu tappiin asti, on vaarallista.

    VastaaPoista
  5. Töihin tuli uusi lihalehti. Eli ammattilaisille suunnattu lehti ja siinä oli juttua tuosta Pajuniemen luomukanasta ja muutenkin luomulihasta. Pajuniemi ottaa sitä mukaa luomua kun saavat materiaalia. Ja heillä on hienona tavoitteena, että lähivuosina vähintään puolet heidän tuottamastaan lihasta olisi luomua. Että sitä odotellessa.

    VastaaPoista