tiistai 24. huhtikuuta 2012

Karppaaja on neekeri

Ketähän otsikko loukkaa eniten? Hiilihydraattitietoisesti syöjiä vai tummaihoisia ihmisiä? Ollaanko siinä rasistisia karppaajia kohtaan vai haukutaanko siinä tummaihoisia ihmisiä pekonia ja voita syöviksi ympäristöntuhoajiksi. Entäs, jos se loukkaakin todellisesta elämästä vieraantuneita kukkahattutätejä ja -setiä? Antaa loukata vaan.

Jos ihmistä sanoo tummaihoiseksi, se on rasismia. Jos ihmistä sanoo neekeriksi, se nyt ainakin on rasismia. Englanniksi neekeri kääntyy muotoon negro. Sana on alunperin tullut espanjalaisilta. Espanjaksi negro tarkoittaa mustaa, samoin portugaliksi. Latinaksi vastaava mustaa tarkoittava sana on niger. Neekeri tarkoittaa siis mustaa.

Nykyään sanan käyttö tuomitaan lähes poikkeuksetta, mutta aina ei näin ole ollut. 1400-luvulla, kun espanjalaiset näkivät tummia ihmisiä ensimmäistä kertaa, he kutsuivat näitä negroiksi, siis mustiksi. Sen jälkeen termi vakiintui. Muun muassa Martin Luther King Jr. (joka oli itsekin musta) käytti termiä kuuluisassa puheessaan I have a dream. 1960-luvulla, kun ilmeisesti sanottava oli vähissä, keksittiin, että neekeri-sana viittaa orjamenneisyyteen ja siitä tuli paha. Sanan merkitys ei liene muuttuneen missään vaiheessa siitä, että sillä tarkoitetaan tummaihoista ihmistä. Ainoastaan joku älypää keksi, että se halventaa. Siispä on rasismia sanoa tummaihoista tummaihoiseksi.

Ymmärrän, että lentokentällä vaikkapa pommi- tai terroristi-sanan sanominen aiheuttaa kädellä vuoratun lateksihanskan työntymisen  takapuoleen. Ei muuten kannata kokeilla. Sitä taas en ymmärrä, miksi joku vuosisatoja vanha sana demonisoidaan tarkoittamaan jotain eri asiaa kuin se todellisuudessa tarkoittaakaan. Varmasti esimerkkejä on muitakin. Minä en ole rasisti ja minun mielestäni sana neekeri tarkoittaa tummaihoista ihmistä, enkä näe siinä mitään halventavaa. Jos siis sanaa uskaltaisin käyttää, koska silloinhan kukkahattutädit hyökkäävät kimppuun.

Mutta sitten itse aiheeseen. Media tuntuu vihaavan karppaajia enemmän kuin natsit juutalaisia tai Perussuomalaiset neekereitä. Ja minkä takia? Millekään en ole vielä järkevää ja perusteltua syytä kuullut. Tosin jos itsellä on paha olo, lienee helppo vihata muita, jopa kokonaisia kansoja, jonkun yksittäisen ihmisen tekojen perusteella. Ihan samoin kuin itse sanoin yläpuolella Persuista (niinkään ei kai saisi sanoa). Eivät varmasti kaikki heistäkään pelkää ulkomaalaisia, mutta niin media on saanut meidät uskomaan.

Sana karppaus on väännös englanninkielisestä termistä low carbohydrate, joka tarkoittaa matalaa hiilihydraattia, joka taas tulee siitä, että syödään vähemmän hiilareita kuin meille suositellaan. Jonkin ruokavalion noudattaminen on aina tietoinen valinta ja mitä pidempään ruokavaliota noudattaa, sitä tietoisempi yleensä syömisistään on. Tietoisuudella tarkoitan sitä, että tiedostaa miksi syö ja kiinnittää huomiota siihen mitä syö.

Varmaan sadannen kerran tässäkin blogissa totean, että hiilihydraattien vähentäminen on juuri sitä, mitä Pekka Puska ja Mikael Fogelholmkin neuvovat tekemään. Mutta.. Karppaus se vasta vaarallista on! Ja juutalaiset ne ennen vanhaan vasta vaarallisia olivatkin! Ja näkki kaivossa. Antakaa nyt pliis jotain faktaa.

Karppaus on nykyajan noituutta, toimintaa joka täytyy selvin (ja valheellisin) argumentein tuomita ilman, että asioista tarvitsee ottaa tarkemmin selvää. Kai se noita kellui vedessä, jos osasi uida. Tai jos olivat suonensa täynnä eläinrasvaa, joka on toki kevyempää kuin vesi. Ehkei se yhtymäkohta noituuteen olekaan niin kaukaa haettu. Roviotkin varmasti näkyisivät kauemmaksi, kun rasva iloisesti räiskyen laulaa suloista säveltään.

Uutisista saa kuulla jatkuvasti valheita, miten karppaus sitä ja karppaus tätä ja karppaaja kuolee ja pullansyönti vain voi pelastaa. Esimerkiksi tämä laatulehti Aamulehdessä julkaistu uutinen tietää kertoa, että karppaus rehevöittää Itämerta. Mutta kappas, kun itse jutussa ei karppausta edes mainittu, ainoastaan otsikossa. Tai miten Hesarin mukaan karppaajat ovat alttiimpia diabetekselle. Mielenkiintoista sinänsä, että tutkimuksessa ei ollut mukana lainkaan karppaajia, eikä väitöskirjan tekijäkään mainitse karppauksesta mitään. 

Demi-lehti teki lukijakyselyn, mikä ruokatrendi ärsyttää teinityttöjä. Mikäs muukaan kuin karppaus, ja pitihän se uutisoida Hesaria ja ihan TV-uutisia myöten. Olisin vastannut ihan samalla lailla, tosin ehkä eri perusteilla kuin teinitytöt. Oletan, että vastaajilla oli tullut negatiivinen kuva karppauksesta median myötä. Itselläni on tullut negatiivinen kuva mediasta ja karppauksen uutisoinnista. Suomen luontojärjestöt syyttävät karppausta ympäristöjalanjäljen kasvattamisesta. Jälleen kerran, miksi hiilarit pitäisi korvata lihalla? Tai fossiilisilla polttoaineilla?

Jutta Gustafsberg kertoo Aamupostissa, että hänelle treenatessa liian vähät hiilarit eivät sovi, eikä hän siksi sitä suosittele. Otsikko taas kertoo, että Jutta ei suosittele karppausta. Iltalehti laittaa paremmaksi ja on sitä mieltä, että Gustafsberg tyrmää karppauksen. Hymy vetää vielä pidemmälle ja otsikoi jutun Gustafsbergin täystyrmäykseksi karppaukselle. Kyllä ennen oli paremmin, sanoisi mielensäpahoittaja. Surullista kyllä, mutta ilman koulutustakin minä olisin varmasti parempi toimittaja kuin noiden uutisten julkaisijat. Toisaalta olen iloinen, että minun ei tarvitse moisia juttuja julkaista.

Hiilareiden vähentäminen on ookoo ja kaikkien suositusten mukaista, mutta karppaus on kuolemansynti. Neekeri eli negro on musta, mutta mustaa ei saa sanoa mustaksi, vaikka musta on aina muotia, kysykää vaikka Pariisista. Persuja ei saa sanoa Persuiksi eikä Kepua Kepuksi. Ja miksi? Siksi, että joku kukkahattutäti tai -setä jossain on joskus hommien puutteessaan keksinyt niin. Takuulla valtion virkahenkilö (kun virkaMIES on sekin halventavaa). 

Karppaaja on nykyajan neekeri, mukava heppuli, joka tiedostaa ainakin omia syömisiään ja mahdollisesti jopa muuta ympäristöään. Karppaajan lautanen ja neekerin väri ovat hieman eri näköisiä, mihin valkoinen mäkkärikansa on tottunut, mutta kummassakaan ei ole vikaa. Maailmaan mahtuu erilaisuutta. Mutta kun demonisoidaan sanoja, niin minkäs sille voi. Nykyään nuo molemmat ovat kirosanoja. Minä tarjoan pari seuraavaa kirosanaa. Vittu mitä paskaa!

8 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Ok. En kyllä ymmärrä, mutta ei anneta sen haitata

      Poista
  2. neekeri sana on rasistinen vain jos se pääsee jauhoperseisen valkonaaman suusta.Onneksi on ammattimielensäpahoittajat olemassa,he aina muistaa valistaa meitä kuinka ahdistua ja loukkaantua oikeaoppisesti ja oikeista asioista.Ihmisiltä puuttuu itseironian taito ja kaikki mielipiteet tulkitaan tahallaan väärin niin että saadaan ahdistus aikaiseksi.Ja mediakin tämän tietää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuntuu, että tahallaan tosiaan tulkitaan pieleen. Muotisana tuntuu nykyään olevan vihapuhe, joka täytyy monissa keskustelussa tuoda esiin.

      Poista
  3. Mä olen medialakossa, luen vain tilaamiani blogipäivityksiä nykyään. Ei tartte niin "mieltänsä pahoittaa" kaikesta p..stä mitä sanomalehtien verkkoversioissa suolletaan.
    -H

    VastaaPoista
  4. Tää on p:stä koko tää vouhotus kun ei nykyjään saa sanoa mitään ettei ole joku uhkaamassa ties millä kanteilla sun muilla. Onko se nyt valkolaisia kohtaan rasismia jos niitä sanoo vaikka blancoksi, jee mää oon blanco jess, eikä tunnu missään. Tai olisko parempi vaikka toi valkonaama, ei väliä so what. Sanotaan sit vaikka riistäjä, alistaja tappaja rotu, ikävää mutta totta. Silti neekeri on neekeri,inkkari on punanahka, vinosilmä, mustalainen ja ne saatanan valkolaiset on mitä on. Eikä sillä oo mitään väliä.

    VastaaPoista
  5. Itse asiassa Etelä-Amerikassa sana negro on ihan yleissti käytössä, eikä se ole millään tavalla halventava. Samalla tavalla siellä käytetään sanaa gringo.

    VastaaPoista