"Hyvää päivää, haluaisimme haastatella teitä lehteen" (Osa 1/3)

Mulle soitteli tänään Ilta-Sanomien toimittaja. Kyseli olenko tämän blogin kirjoittaja. Upeeta, mahtavaa, ilmeisesti blogia siis lukee muutkin kuin äiti! Tai siis luulen, että äiti lukee, kun kerran kielioppivirheestä huomautti. Puuttui kuulemma kahdesta lauseesta predikaatti. Yritin siinä sitten hiljaisena kertoa, ettei blogin kirjoittaminen vaadi samanlaista täydellistä kieltä kuin kansakoulun äidinkielenaine. Ainakin luulen niin. Välillä tosin oon kielipoliisi itekin ja eniten ärsyttää, kun tekstissä pitäis lukea "kuulostaa", mutta mutta siinä sanotaankin "kuullostaa". Argh!

Niin, siis Ilta-Sanomien toimittaja oli tekemässä vertailua karppaajille tarkotetuista leivistä ja halusi mies- ja naiskarppaajien tarinat mukaan. Oon hyvä esimerkki, koska oon kerran maistanu yhtä karppileipää. Hyvä esimerkki oon myös siinä, että itse olen siis se mieskarppaaja ja nainen on joku toinen. Enkä tiedä kuka. Vastailin sitten kysymyksiin, jotka oli varsin perustasoa. Kauanko oon karpannu, miks aloitin, mitä hyvää on seurannu jne. Onhan näitä luettu lehdistä ennenkin. Ainoa poikkeus on tietysti, että minä en oo aikasemmin lehdessä tästä aiheesta ollu. 

Muista aiheista joskus oonkin. Niin kuin silloin vuonna 1998 tammikuussa käydessäni Laskuvarjojääkärikoulun pääsykokeissa. Hypättiin tulevan armeijakaverini kanssa vauhditonta pituutta. Kouvolan sanomien kuvassa kaksi nuorta miestä on muutaman sentin maasta ilmassa, kädet pään yläpuolella ja irvistys naamalla. Tuleekohan Iltasanomiin samanlainen kuva? Mahdollinen irvistys ei johdu ainakaan ruuan mausta. Jos mun ruuista ei tykkää, niin on maistajassa vikaa. Tai liikaa chiliä. Joskus käytiin poikain kans aerobicissäkin lehtijutun arvosesti. Ei ollu jumppatrikoita, niin mentiin pitkissä kalsareissa. 

Taisin taas eksyä aiheesta, pahoitteluni. Haastattelu siis suoritettiin, sain sen oikoluettavaksi ja pienten viilausten jälkeen teksti oli ok. Lähetin pyynnöstä myös viikon ruokapäiväkirjani. Meinasi olla vaikeaa, nimittäin hyvä jos muistan mitä eilen söin. Mutta puhuin niin totta kuin osasin ja sain viikon ruokalistan kutakuinkin oikeaksi. Ja jos ei se nyt ihan sataprosenttisesti ole tuo, niin hyvin lähelle. Ja tuollainen se voisi olla. Noin minä syön. Aika hyvännäkösiä ruokia siihen tuli. Pitsaakin oli tehty kaksi kertaa viikon aikana, se se vasta on herkkua. Tulipa tähän semmoiset sanamuodot, ettei kukaan enää usko, että lista on totta. Mutta uskokaa vaan, kyllä se on.

Fiilikset on vähän kahtiajakoiset. Ei sillä, että suuremmin hätkähtäisin mihinkään suuntaan oikeastaan mistään, mutta tunteet ne on bloggaajallakin. Ja oon kuullu, että myös poliitikoilla. Se tosin saattaa olla vaan legendaa. Fiilis oli tietysti hyvä, kun toimittaja soitti. Että omien ajatusten jakaminen on bongattu valtakunnallisessa lehdessä asti. Vaikka näitä juttuja omasta päästä tulee kirjoiteltuakin, niin aina mukavampaa, kun on lukijoita. Ei tarvi ite klikkailla koko aikaa sitä päivitä-nappia. Tosin ei tää siihen reagoi, oon tietenkin kokeillu.

Toisaalta fiilis on pessimistinen. Niin monet jutut varsinkin iltapäivälehdistä lukeneena tiedän, että tärkeintä on isot otsikot. Sisältö on toissijaista. Valtamedian asenne karppausta kohtaan on muutenkin varsin pessimistinen. Samaan aikaan Fogelholmit ja muut kuitenkin toitottavat, miten "höttö"hiilareita pitäisi vähentää. Mutta auta armias, jos joku ei syö leipää. En ole Danten Infernoa lukenut, mutta todennäköisesti siellä Helvetin syvimmän rinkulan sisällä on vielä yksi paikka niille, jotka ei kumarra kokojyvää. Sanottiinhan ennen vanhaan vankilaan mentäessäkin jouduttavan leivättömän pöydän ääreen. Ja se on rangaistuksista pahin! Mutta entäs kun jollakin sattuu menemään se maha sekaisin niistä viljoista, jopa siitä kokojyvästä. Terveisin nimimerkki Matkalla Helvettiin.

Niin siis piti sanomani että odotukseni koko karppausjuttua kohtaan lehdessä eivät ole korkealla. Oman osuuteni toki hyväksyin ja tiedän millä teemalla jutussa liikutaan. Jos ei mitään maailmanmullistavaa ole lehden toimituksessa tapahtunut, todennäköisesti karppaus haukutaan, oma ruokavalioni on aivan saatanasta ja Fogelholm esittää taas oodin täysjyvälle. Ite haluaisin mieluummin Popedan esittämään Oodin makkaralle. Ja ilman nitriittiä, kiitos. 

Mulla on siis kaksi mahdollista reaktiota koko jutun nähdessäni. Voin todeta "mitäs minä sanoin" katsellessani jälleen yhtä yksipuolisesti ruokavalioni teilaavaa juttua, tai voin yllättyä positiivisesti jutun ollessa oikeasti rakentava ja ehkä jopa ajatuksia herättävä. Tällä hetkellä pistäisin roponi ensin mainitun vaihtoehdon kohdalle, mutta mistäpä sitä tietää. Ilta-Sanomat, yllättäkää minut ja lukemattomat karppaajat ympäri Suomen positiivisesti. Tai ei kai ne lukemattomia oo, ainakaan sen jutun lukemisen jälkeen.

Tavallisesti toivon ja uskon olevani oikeassa. Nyt on yksi niistä hetkistä, kun toivon olevani väärässä. Yleensä yritän myös olla positiivinen kaikkea kohtaan, mutta myönnän rehellisesti, että nyt ennakkoasenteeni on pessimistinen.  Kun asenteeni on tämä, miksi juttuun suostuin? Sen takia, että on olemassa se mahdollisuus, että juttu on järkevästi tehty. Toisaalta voin saada ihan ympäri Suomea hullun leiman. Olisiko sekään niin kaukana totuudesta.