maanantai 15. elokuuta 2011

Miksi Mikael Fogelholmia vainotaan?

Turun Sanomat kertoi 13.8.2011, miten sinun, Mikael Fogelholm, mukaan karppaajat ovat aggressiivista porukkaa, jotka jopa vaativat näkemystään vastustavia henkilöitä erotettavaksi. Vegaanit eivät sinun mukaasi myöskään syö suositusten mukaan, mutta jostain syystä he ovat kuitenkin paljon rauhallisempia ja omissa oloissaan. Olitko tosissasi miettiessäsi laajalevikkisessä lehdessä sen johtuvan ruokavaliosta?

Arvoisa Mikael, ovatko kaikki karppaajat mielestäsi aggressiivisia? Vai onko kyseessä saamasi yksittäinen palaute? Jos kuitenkin oletetaan, että suurin osa karppaajista on sinua vastaan, voisiko se johtua sinusta itsestäsi? Monestiko olet väittänyt karppauksen olevan turhaa, typerää ja jopa vaarallista? Vailla minkäänlaista näyttöä? Missä ovat ne tuhannet tutkimukset, joihin vetoat? Onko mieleesi pälkähtänyt, ettet välttämättä olekaan aina oikeassa?

Itse en ole huomannut sinun mollanneen kasvissyöntiä, joten luultavasti kasvissyöjät eivät kiinnitä sinuun huomiota samassa määrin kuin karppaajat. Todennäköisesti betoniraudoittajiakaan eivät kommenttisi kiinnosta. Elleivät satu olemaan karppaajia. Toisaalta miksi puhuisit aiheesta, sillä en usko sinun tietävän mitään betonin raudoittamisesta. Tosin et tunnu karppauksen faktoistakaan juuri olevan perillä.

En tunne sinua henkilökohtaisesti, mutta mitä olen julkisuudessa kommenttejasi seurannut, vaikutat olevan Pekka Puskan jalanjäljillä siinä(kin) suhteessa, ettet tule koskaan myöntämään olleesi väärässä. Kuitenkin vuosien varrella mielipiteesi näyttävät hieman pehmentyneen. Jopa siinä määrin, että Radio Suomen hyvinvointi-illassa puhuit, miten hiilihydraattien rajoittaminen keksimälläsi "täsmäkarppaus"-termillä on terveellistä. 

Kunhan muistaa syödä paljon täysjyväVILJAA. Paljonko viljateollisuus sinulle maksaa? Miten runsas viljan syöminen mielestäsi liittyy karppaamiseen? Varsinkin, kun haastatteluissasi karppaamisesta puhuessasi tarkoitat aina tiukkaa alakarppausta. Aiotko professorinvirassasi nojautua uusimpiin tutkimustuloksiin vai vetoatko loppuelämäsi Pohjois-Karjala-projektin "kiistattomiin" johtopäätöksiin?

Oletko itse täysin syytön, etteivät kaikki tahot mielipiteitäsi arvosta? Kommenttejasi lukiessa tulee väkisinkin mieleen, etteivät ne salaliittoteoriat niin kaukaa haettuja ole. Pelkäätkö karppausta tilipussisi, kasvojesi menettämisen vai sydän- ja verisuonitautien takia? 

2 kommenttia:

  1. Ei kait Fogelholm ole puhunut "tuhansista tutkimuksista". Ja onko Fogelholm koskaan viitannut Pohjois-Karjala projektiin? Kirjoituksellasi mielestäni putoat Fogelholmin ansaan ja vahvistat käsitystä vihaisista karppaajista.

    Ei sillä, etteikö Fogelholm olisi puhunut ala-arvoisesti karppaajista. Ja Fogelholm on todistettavasti ollut väärässä monissa viime vuosina esittämissään väitteissä viljan puolesta ja karppausta vastaan. Mutta mielestäni räksyttämisen aika alkaa olla jo ohi. Riittävän moni on jo havahtunut siihen, että kyse ei ole omasta tyhmyydestä, vaan keisarilla ei todellakaan ole vaatteita päällään. Nyt voisi olla aika asialliseen ja sivistyneeseen debattiin. Jos vastapuoli ei siihen kykene, niin se kertoo paljon vastapuolen perusteiden olemattomuudesta.

    VastaaPoista
  2. Nimenomaan tekstin pointti oli, että oliskohan se Fogelholmin oma syy, jos jotkut karppaajat hälle suivaantuu. Kuitenkin herra on viime aikoina julkisuudessa käytännössä aina puhumassa miten karppaus on vaarallista. Kuitenkin pikkuhiljaa mielipiteensä muuttuu koko ajan karppausmyönteisempään suuntaan, vaikkei tietenkään sitä voi sanoa ja väärässä ei voi myöntää olleensa.

    Luin uudestaan tekstini ja mielestäni se on aika asiallisesti kirjotettu, tosin pientä piikkiä siinä on, kuten oli tarkoituskin. Räksyttämisen puolelle se ei mee, tai sitten meillä on eri käsitykset räksyttämisestä.

    Ja tuskin Fogelholm tyhmä on, luulee vaan että yksi ruokavalio sopii kaikille, ja sen ruokavalion nimi on leipä.

    Olen samaa mieltä, että herran on pakko muuttaa omia käsityksiään, koska ihmiset rupee ajatteleen pikkuhiljaa omilla aivoillaankin.

    VastaaPoista